Posted on

Palautuminen, akustisen korjauksen kautta

Käsien vahvalla kertataputuksella avaan puheeni.

Kuuliko kukaan kaikua? Hieman? Ok, se oli aika nopeasti vastaava kaiku, palaverihuone kun on pieni. Isommassa huoneessa kaiku soi kuuluvasti pitkään.

Akustiikan ja erityisesti melun maailmassa esitän teille 3 tapausta, jossa kohina – erilaiset melun muodot – häiritsevät suorituskykyäsi.

2017-11-02 12.11.33

Melu on määritelmä äänestä, jota pidetään ärsyttävänä tai häiritsevänä. Ennen kuin aloitan tapauskohtaisilla esimerkeillä, haluan purkaa termi akustinen hoito. Hoito tässä tarkoittaa ​​tapoja millä hallita ympärillä olevaa ääntä.

Tapausesimerkit esittävät vaikutuksia, jolla äänellä – melulla – on siten, miten suoritat ​​tehtävissä.Tapausesimerkit osoittavat myös, että vakaammalla äänimaailmalla voi olla korjaava vaikutus.

Tässä sana palautuminen tarkoittaa paranemista – kuinka nopeasti ja täydellisesti henkilö palautuu takaisin täyteen energiatilaan. Esimerkiksi, niin kuin hyvän yöunen jälkeen.

Esitykseni aikana pyydän teitä etsiä muistista, millaisia ​​melua aiheuttavia häiriöitä olet huomannut, joissa tiedät, että nämä haluaisit muuttaa. Eli lähes joka-päiväiset tilanteet.

Tapaus nro.1 – Toimisto

Kuvaile tätä… työpaikkaasi avoimessa toimistossa… olet n.s. virtaavassa tilassa… muutamat pöydät pois pari kollegaa puhuvat… tai jonkun kävelevän melu – jo kaukaa olet oppinut ketä tulossa kenkien äänen perusteella.

Havaitessasi näitä asioita, tuloksena on rikottu ajatusketju työssäsi. Jos menetät ajatuskulkusi mitä olit tekemässä, saatat viettää jonkin aikaa ajamassa kiinni sitä punaista lankaa. Kuinka monta kertaa sinua keskeytetään päivän aikana – kuinka paljon arvokasta aikaa menetät suorituskyvyssä?

Yksi ratkaisu voisi olla äänenvaimennuskuulokkeiden käyttäminen. Tämä on hyvä väline puhelin- tai Skype-keskusteluille, sillä se parantaa oma kuulosi – eikä häiritse muita, edellyttäen että he myös käyttävät kuulokkeita. No, näiden käyttöön liittyy kuitenkin myös viestintä yksityisyyden halusta – jota huomaat jo kaukaa – ja siksi et käy hänen pöydällä. Oli siinä sitten käytössä varattu-lamppu tai ei.

Fiksumpi ratkaisu toimistoympäristön parantumiseen on äänen diffuusio. Diffuusio on ääniaaltojen levittäminen, rikkomalla näitä paljon pienemmiksi aalloiksi ja saman tien heijastaen näitä moneen eri suuntiin. Koska aallot matkaavat yli toisiaan, näin olleen aallot syövät toisistaan energiaa.

Kun sanon sanaa aalto, ajattele järven pintaa jossa aalto-rengas kasvaa suuremmaksi heitettyäsi kiven.

( Näytekappale puunpalasta ja Duplo-kuutio kiertää kuulijoiden kesken )

Diffuusor-paneeli on matemaattisesti suunniteltu taulu. Materiaaliksi soveltuu käytettäväksi kova pinta, kuten puu tai muovi. EPS, eli polystyreeni (tai styroksi kuten sanomme Pohjoismaissa) toimii myös ja on huomattavasti kevyempi painoa laskien.

Jos kuvailisi taulun selällään lattialla, pinnan epätasaisuus syntyy monista eri korkeuksista koostuvista torneista. Paneelin pintaprofiili on kuin kaupungin kerrostalo-huippujen raja taivasta vasten. Jotta hajotettaisiin mahdollisimman monta taajuutta, pinnan epäsäännöllisyys on näennäisesti satunnaista. Mutta se ei ole satunnainen!

16473714_388943868134432_1420878332141125894_n
seen slightly from the side

Sen varmistaminen, että pinnan profiilimuoto ei toistu, on matemaattinen kaava joka perustuu alkulukuihin. Huoneen tilavuuden mukaan, eli miten suurempi huone, sitä useampi samaa paneelia, joka siis tuotetaan useammassa yksikössä.

Jokainen torni-korkeus (tai syvyys, jos katsotaan ylhäältä) edustaa tiettyä taajuutta – äänensävyä, toisin sanoen. Ajattele pulloa, jossa on vähän vettä, ja puhalla ilmaa pullon aukon yli – lisää tai poista vettä, ja sävy muuttuu. Tämän takana oleva tiede on hr. Helmholtz, joka tutki resonoivia onteloita.

Muuten, hyvää tietää:

Referenssiksi, äänitysstudiot alkoivat hyödyntää tällaisia ​​diffuusoreja 60-luvun lopulla, ja siitä asti on tehty useita tunnettuja tutkimuksia. Yksi kaikkein viitatuista papereista on BBC’n tekemä vuonna 1990.


Tapaus nro.2 – Ravintola

Seuraava asetus… olet ravintolassa… rakkaasi kanssa tai joukolla ystäväsi kanssa… nojaat pöydän yli… mutta on lähes mahdotonta seurata mitä pöydässä puhutaan … eikä juuri tarvitse olla suuri huone tämän tilanteen tapahtuakseen. Kuten kaikki muillakin huoneessa on vaikea kuulla heidän ystävänsä pöydässä, ihmiset nojaavat lähemmäksi paremmin kuullakseen. Koska tämä ei paljon auta, ryhmänä kaikki nostavat äänensä pari pykälää. Muodostuu tilanne josta ei muista ruuan makua, vaan paikkana jossa vaikea ylläpitää keskustelua. Toisen sanoen, ei ravintolaa jota suosittelisi vaikka ruoka olikin kymppi. Yksi ratkaisu voisi olla (tosi paksut) verhot ja matot. Nämä auttavat lyhyellä osa-alueella taajuuskaistasta. Tehokkaammin vaimentava ratkaisu on akustisen mineraalivillan käyttö. Tässä yhteydessä vaimennus tarkoittaa, että ääniaalto ikään kuin jäähtyy eristys-materiaaliin. Loukussa, suuressa määrin. Esimerkkinä, 50 mm paksu eristyslevy jonka ylle puettu kangas jossa valokuva marjametsästä – seinälle riipustettuna, on erinomainen vaimentava elementti.

Jos mennään vielä askeleen eteenpäin tehokkuudessa, laitetaan (vähintään) 30 mm ilmarako elementin ja seinän (tai katon) väliin.

( pala mineraalivillaa ja vaahtomuovia kiertää kuulijoiden kesken )

Sopivia vaimennus-materiaalit ovat eristeet jotka ovat rakenteeltaan itsekantavia, eli tiheämpi ja painavampi kuin yleisesti löytyvät massatuotteistettu eristeet.

Muuten, hyvää tietää: Useimmat mineraalivillaeristeen tuotekäsikirjat sisältävät äänenvaimennuksen teho-kaaviot. Näissä luetteloissa mielenkiintoista on kaaviot, jossa huomaa että jos antaa ilmaraon levyn taakse – seinän ja elementin väliin – vaimennusvaikutuksen teho kasvaa voimakkaasti.

Miksi? Kolme syytä:  (ja näiden yhdistelmä)

a) matkan pitenemin, jonka ääniaallon on kulkea eristyksen + ilman läpi.
b) levyn pinta on kauempana seinästä; muistaa Helmholtz’in pullo.
c) vaimennusalue kasvaa, koska elementin sivut nousevat suuremmalle käytölle.


Tapaus nro.3 – Kotona

Onko kellään kotielokuvateatteri? Tai kovaäänisiä leikkiviä lapsia?

Kotiteatteri, jossa on useita kaiuttimia, voi olla vaikea nauttia täysin. Tämä voi olla verrattavissa äänitysstudioon, jossa monet musiikkisoittimet mutta vailla akustisesti vaimentavia toimenpiteitä. Kaupungissa, hyvä elokuvateatteri omistaa useita vaimentavia ratkaisuja. Suuremmat elokuvateatterit ja stereo-kaupan kuunteluhuoneet on käytössä molemmat ratkaisut; vaimennus ja diffuusio. Lastenhuoneessa, tavallinen vaimennusratkaisu on tarpeeksi. Tämä toimii riittävästi painaakseen lovetta alas äänenvoimakkuutta. Ja pitää sinut myös kuulemasta omaa ääntäsi lukiessasi lapselle ilta-tarinaa.


Yhteenveto.

Voimme vaimentaa melua käyttämällä vaimentavaa materiaalia, ja voimme myös saavuttaa melun vaimennusta diffuusion voimin – heijastavalla pinnalla. Olitpa sinä yksin toimistopöydässä, ravintolapöydässä ystävien kanssa tai kotona katsellessasi elokuvaa perheen kanssa;paha kaiku tai häiritsevä taustamelu, jossa sinun täytyy työskennellä (tai opiskella) voi vakavasti häiritä mitä muuten olisi tehokas istunto. Melua voidaan helposti hallita säätämällä kaikujen takana olevaa fysiikkaa. Edellä mainitut ratkaisut toimivat omilla tavoillaan, ja annetuin esimerkein myös yhdistää parempaan lopputulokseen. Käyttämällä edellä mainittuja ratkaisuja – vaimentava materiaali taikka diffuusio – saavutat paremman työsuorituksen. Tämä, koska yksityiskohdat pysyvät paremmin huomiossa sekä keskitys pitäytyy pitempänä. Katkeamaton keskittyminen on melko paljon tila, jota kutsun ’Mindfulness’ksi – Joogan tila.


Loppu.

Toivottavasti sain huomiosi. Voit myös katsastaa video-esitykseni, joka on nähtävissä (You)tuubissa. Jos tulit ajatelleeksi omakohtaisen tapauksen, tai mielessäsi on toinen ratkaisu – otathan minuun yhteyttä. Muista mitä hiljaisuus voi tehdä sinulle, ja testaa ympäristösi (töissä,  kotona) voimakkaan kertakäsitaputuksen avulla.


 

#korjausliike #akustiikka #akustiikkalevy

Puheen tausta.

‘Tämä puheen esitin paikallisessa Toastmasters-klubissa “Virtual Speakers Espoo – Hyvinkää”, ja muiden jäseneiden palautteen perusteella tätä puhetta on tässä kirjoituksessani parannettu. Klubin käsikirja ohjaa seuraavasti puhe nro kahdelle: vahva avautuminen ja johtopäätös, ääriviivat, joita voidaan seurata ja ymmärtää; selkeä viesti tukimateriaalilla; asianmukaiset siirtymät.